UUTISET / FBSK PöYTäKIRJAT
Syyskokous 2004

Pöytäkirja

F.B.S.K. ry:n syyskokoukselle Oy Sinebrychoff Oy:n tiloissa Keravalla 20.9.2004 klo 15.00.

Paikalla 57 yhdistyksen jäsentä, joista nimiluettelo on virallisen pöytäkirjan liitteenä.


1. Kokouksen avaus.
Yhdistyksen  varapuheenjohtaja avasi kokouksen
Pidettiin minuutin hiljaisuus edesmenneen jäsenemme Vesa Muhosen muistolle.
Osallistujat esittelivät itsensä

2. Kokouksen toteaminen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todettiin.

3. Valitaan kokoukselle sihteeri.
Valittiin kokouksen sihteeriksi yhdistyksen sihteeri Hannu Kovala.

4. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Katri Monto ja Markus Liimatainen.
Samat henkilöt toimivat ääntenlaskijoina.

5. Päätetään, otetaanko kokouksen käsiteltäväksi muita asioita kuin mitä esityslistalla on mainittu tai mitä johtokunta kokoukselle esittää. Asiat käsitellään kohdassa 20.
Mika Tuuna on pyytänyt puheenvuoron.

6. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa

7. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen.
Pöytäkirja on postitettu kaikille jäsenille. Hyväksyttiin..

8. Shaker-lehti sekä vuosikirjasopimus.
Shakerin kustannussopimus on muuttunut uudelle yhteistyökumppaniksi. Jäsenluettelon sisältöä laajennetaan alan vuosikirjaksi.
Natalia Brotherus kertoi uuden Shakerin suunnitelmista. Hän ottaa avosylin vastaan juttuideoita ja vihjeitä. Hänen emailinsa on natalia@shakerlehti.fi.

9. Cocktailfestivaalit.
Hannu Kovala kertoi kuluvan vuoden Festareista. Kävijöitä oli yli 1000 henkeä. Juomasekoituksia myytiin n. 2250. Palaute on ollut positiivista.

10. FinnBar messut.
FinnBar on vuonna 2005 Paasitornissa 21.-22.3.2005. Tarjontaa tullaan laajentamaan viineihin ja olueen. Myyntitilanne on tällä hetkellä hyvä.

11. I.B.A. 2005 Helsinki.
Sami Hänninen valotti IBA 2005 tilannetta: 28.9.2004 on lehdistötilaisuus Ravintola Teatterissa Eat & Joy-ennakkotapahtuman yhteydessä. Osallistujia IBA 2005 konferenssissa on 55 maasta 19-23.10.2005. Netissä on nähtävillä osallistujahinnat.
Ravintolapalvelut tapahtumassa hoitaa Royal-Ravintolat. Hotelli on uudistuva Crown Plaza.
Projekti etenee aikataulussa.

12. IBA 2005 Las Vegas.
Las Vegasiin 20.-25.11.2004 on lähdössä FBSK:n edustajiksi Harri Hannula, Ari savunen, Kalle Lojanden sekä Jan Lindgren.
Matti Jussila kritisoi nykyistä käytäntöä, jolloin IBA-kokoukseen lähtijät tilaavat itse matkansa matkatoimistosta. Hänen mielestään yhdistyksen pitäisi hoitaa kaiki matkajärjestelyt jäsenille valmiiksi. Keskusteltiin asiasta laajasti.

13. Yhdistyksen nettisivut.
Heikki Tomperi kertoi yhdistyksen sivustojen www.fbsk.net hakuominaisuuksista. Kaikki alaan ja kannattajiin liittyvä materiaali on tervetullutta sivustoille. Postia voi lähettää osoitteella heikki.tomperi@fbsk.net.

14. Moskovan kisa.
Mika Räisänen on lähdössä edustamaan Suomea Moskovaan Russian Open Cupiin 12.-15.10.2005. Speed Mixin, Working Flair, Flairtendin sekä innovatiivisuus ovat osa-alueina kisassa.

15. Rapujuhlat.
Rapujuhlat olivat 23.8 ja paikalla oli 85 henkilöä. Esiintyjinä oli kaksi stand up koomikkoa sekä orkesteri. Osallistujilla oli hauska ilta. Hannu Kovala kiitti kannattajajäseniä avokätisistä lahjoituksista.

16. Joulujuhlat.
Kuluvan vuoden joulujuhlat ovat sunnuntaina 12.12.2004  Turussa. Kutsu lähetetään kaikille marraskuun lopulla. Mika Tuuna kertoi asiasta.

17. Ensi vuoden vuosikokous ja kevätkokous.
Vuoden 2005 vuosikokous on 20.3. Helsingissä ja kevätkokous FBSK Hämeen järjestämänä toukokuussa.

18. Koulutus- ja kilpailutoimikunnan asiat.
Jan Wallin kertoi tulevista ja jo olleista kisoista: SM Flair, GM-trophy ja Finlandia Cup Suomen osakilpailut pidettiin Cocktailfestareillella. Victor Nyberg voitti Finlandia cupin, Harri Törmänen Grand Marnier Trophyn ja SM flair Tendingin paras oli Mika Räisänen, jolle jaettiin komea pokaali saavutuksestaan.
 
19. Alaosastot.
F.B.S.K Häme, Sami Hänninen: Uusin alaosasto vietti äskettäin yksivuotisjuhlaansa. Sami halusi kiittää Heikki Tomperia kovasta työstään yhdistyksen hyväksi. Heikille on jaettu F.B.S.K Hämeen kunniajäsenyys.

F.B.S.K Kuopio, Jari Sutinen: Kuopiolla on ollut hurja jalkapalloturnaus paikallisten ravintoloiden kesken.

F.B.S.K Oulu, Aimo Markus: Oululaiset ovat äskettäin olleet ulkoilupäivillä Rovaniemellä. Ohjelmaan kuului mm. kyykkäkisa paikallista olutseuraa vastaan.

F.B.S.K Vaasa. Anu Alanko-Luopa: Vaasalaiset pitivät kesäkuun alussa Summer Training Dayn. Päivä oli menestys.

20. Muut asiat.
Mika Tuuna: Aktiivijäsentestiin on tulossa paljon väkeä. Kansio laitetaan lähes kokonaisuudessaan nettiin. Itse testi on helmikuussa hiihtolomaviikolla kahtena päivänä.
Pirre Pihl, VS Finland: Absolut Rasberry on tulossa Suomeen ja FinnBarissa on aiheeseen liittyvä kisa.

21. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.30.


Tulostettava versio  

Takaisin

Ajankohtaista
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto Hämeenlinnassa
» www.fbsk.info - sivuston statistiikkaa - Marraskuu 2008
» BaariMikko 2009 kutsu
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, talkoot
   07.12.2008

»FBSK Häme, kuukausikokous
   08.12.2008

»FBSK:n kokous Turussa
   14.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

»Öppna Åländska Mästerskapen
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei