KILPAILUJA
Legenda etsii parhaita osaajia

Pilsner Urquellille laatu on tärkeintä - Legenda etsii parhaita osaajia

Pilsner Urquell on premium-laatuinen vaaleiden lagerien ehdoton kruununjalokivi ja ikiaikainen esikuva. Koska huolella valmistettu olut ja sen valinnut kuluttaja ansaitsevat parhaan mahdollisen tarjoilun, huhtikuussa käynnistyi kolmas International Pilsner Urquell Master Bartender of the Year -kilpailu.

Maailman ensimmäinen kristallin kirkas vaalea lager on antanut nimensä koko pohjahiivaoluttyypille, ja tätä majesteetillista olutta halutaan kohdeltavan aina sen ansaitsemalla kunnioituksella. Pilsner Urquell Master Bartender of the Year -kilpailun tarkoituksena on löytää baarimestari, joka osaa tarjota asiakkaalleen parhaan ja laadukkaimman mahdollisen Pilsner Urquell -kokemuksen.

- Pilsner Urquell on niin legendaarinen olut, että laadusta huolehtiminen ei voi olla muuta kuin itsestäänselvyys. Hanaoluen laatu on valitettavan usein keskinkertaista myös Suomessa. Tärkein tehtävämme on huolehtia siitä, että Pilsner Urquell lasketaan jokaisesta hanasta aina laadukkaana. Sekä SABMillerille maailmanlaajuisesti että meille Suomessa Pilsner Urquellin ainutlaatuisuuden vaaliminen on ykkösprioriteetti. Tähän tähtäämme monilla eri toimillamme, joista baarimestareille järjestettävä kilpailu on yksi, tuotepäällikkö Katri Karvonen valottaa.

Laatua, laatua ja laatua

Pilsner Urquell panostaa laatuun vaivoja säästämättä. Baarimestarien kouluttamisen lisäksi panimo on muun muassa käynnistänyt laatuohjelman ravintoloille: Pilsner Urquell European Outlet of the Year -kilpailun. Kuopiolainen Olut- ja Viinihuone Malja valittiin tässä tiukassa kilpailussa jo toisen kerran peräkkäin Euroopan parhaaksi Pilsner Urquell -ravintolaksi. Maljan voittoa juhlitaan perjantaina 16.5. Kuopiossa tilaisuudessa, jossa SABMiller International Brands Europen toimitusjohtaja Gary Haigh luovuttaa kunniakyltin Maljalle.



- Siinä missä toiset oluet sponsoroivat vaikkapa suuria kansainvälisiä tapahtumia, Pilsner Urquell käyttää voimavarat laadun ylläpitämiseen ja valvomiseen. Panostamme ravintoloiden laatuohjelmiin ja henkilökunnan osaamiseen. Pilsner Urquell hanaa ei edes anneta jokaiseen ravintolaan. Puitteiden täytyy olla kunnossa, jotta voimme rauhassa antaa tuotteemme myytäväksi ja tiedämme sen menevän asiakkaalle asti juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu. Korkealaatuista olutta myytäessä on erittäin tärkeää, että kaikki oluen matkaan osallistuvat sitoutuvat tarjoamaan oluen ostajalle täydellisen elämyksen, Karvonen muistuttaa.



Servaalin panimotiimiä vahvistamaan onkin palkattu Brand Ambassador, pitkän linjan baariammattilainen, Tommi Kolehmainen, joka omalta osaltaan pitää huolta tärkeästä tuotteesta. Hänen ensimmäisenä työnään on huolehtia siitä, että ravintolat lähtevät innokkaasti mukaan Pilsner Urquellin laadun takaajiksi. Samalla Brand Ambassador on mukana järjestämässä baarimestarien kilpailuja toisen kerran Suomeen.

Paras osaaja Prahan finaaliin

International Pilsner Urquell Master Bartender of the Year -kilpailussa baarimestarit mittelevät sekä Pilsner Urquellin tarjoilussa että tuotetietoudessa. Laatuun ja ihanteelliseen tarjoiluun keskittyvässä kilpailussa baarimestarit selvittävät tiensä aluekoulutusten ja -karsintojen kautta semifinaaliin Helsinkiin, joka pidetään 15. toukokuuta. Gary Haigh tulee seuraamaan myös tätä tilaisuutta.
 
- Baarimestarit ovat meille maailmanlaajuisesti avainasemassa oluen arvostuksen kasvattamisessa. Siksi järjestämme heille mahdollisuuden sekä kasvattaa ammattitaitoaan ja laatutietouttaan että tulla palkituksi taidoistaan. Kilpailussa painotetaan Pilsner Urquellin oikeaoppista käsittelyä: mm. hyvää varastointia, hanalaitteiden hygieniaa sekä täydellistä anniskelua eli Perfect Pilsner Pour -tekniikkaa – ainutlaatuista historiaa unohtamatta, Kolehmainen kertoo.
 
Finaalissa 9.6. valitaan tiukan seulan läpäissyt Suomen Master Bartender 2008, joka edustaa Suomea syyskuussa kansainvälisessä finaalissa Prahassa. Tulos julkistetaan 17.6. yhdessä Viisi Tähteä -lehden The Best Bars of Finland -tuloksen kanssa. Suomen parasta baaria pääsevät valitsemaan juomaravintoloiden ja juoma-alan ammattilaiset sekä juomatoimittajat ympäri maan.
 
Lehdistö on tervetullut juhla- ja julkistamistilaisuuksiin
Pilsner Urquell European Outlet of the Year –kilpailun voittojuhlat
16.5. klo 19 Olut- ja Viinihuone Malja, Kauppakatu 29, Kuopio
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.malja.fi
 
International Pilsner Urquell Master Bartender of the Year,  Suomen osakilpailun voittajan julkistaminen 17.6. Lisätiedot tuotepäällikkö Katri Karvonen, katri.karvonen@servaali.fi  |  www.servaali.fi

Legendan tarina pähkinänkuoressa

Maailman ensimmäinen kristallin kirkas vaalea lager, Pilsner Urquell, on voimakkaasti humaloitu ja muhkean maltainen olut. Sen syntymä loi samalla kokonaan uudenlaisen oluttyypin, pilsnerin, joka on tyypillisesti humaloinniltaan tavallista lageria tuhdimpaa. Ensi kertaa Pilsner Urquell näki päivänvalon 5. lokakuuta 1842, kun oluttyypille nimensä antaneessa Pilsenin kaupungissa panimomestari Josef Groll yhdisti uuden, Baijerissa luodun pohjahiivamenetelmän paikallisiin raaka-aineisiin ja pehmeään veteen. Näin syntyi jotain aivan ennennäkemätöntä.
 
Tuohon aikaan oltiin tottuneita ainoastaan tummiin ja sameisiin oluihin, joten Pilsner Urquell oli täysin muista oluista poikkeava. Sen uudenlainen kirkkaus, kultainen väri ja ennennäkemätön raikkaus saavutti välittömästi suuren suosion. Jo muutamassa vuosikymmenessä oluthistorian legendaa vietiin ympäri maailmaa.
 
Premium-laatuinen Pilsner Urquell valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä. Se saa makunsa Pilsenin pehmeästä vedestä, panimolla mallastetusta parhaasta ohrasta ja maailman arvostetuimmasta Saaz-humalasta. Pilsner Urquell tunnetaan korkeasta laadusta, ainutlaatuisesta mausta ja poikkeuksellisesta väristä. Nämä seikat ovat tehneet oluesta esikuvan kaikille vaaleille lagereille jo 165 vuoden ajan.

 
Servaali Oy suomalaisomisteinen yhtiö, joka kuuluu Suomen ja Viron markkinoiden suurimpiin alkoholialan maahantuojiin. Servaalin tuotesalkku kattaa kaikki alkoholijuomat, ja se on vahva markkinajohtaja kansainvälisissä miedoissa alkoholeissa. Tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita oluita, siidereitä, viinejä sekä mietoja ja vahvoja alkoholituotteita. Yhtiön palveluksessa on Suomessa 31 ja Baltiassa 7 henkeä. Yrityksen verottoman liikevaihdon vuonna 2008 odotetaan ylittävän 20 miljoonaa euroa ja myynnin 15 miljoonaa litraa. www.servaali.fi



Takaisin

Ajankohtaista
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto Hämeenlinnassa
» www.fbsk.info - sivuston statistiikkaa - Marraskuu 2008
» BaariMikko 2009 kutsu
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, talkoot
   07.12.2008

»FBSK Häme, kuukausikokous
   08.12.2008

»FBSK:n kokous Turussa
   14.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

»Öppna Åländska Mästerskapen
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei