
|
KANNATTAJAT / PERNOD RICARD
|
| Pernod Ricard Finland Oy
Pernod Ricard Finland Oy on maailman toiseksi suurimman alkoholikonserinin, ranskalaisen Pernod Ricardin
täysin omistama tytäryhtiö. Pernod Ricard Finland vastaa konsernin
tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja
väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Pernod ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien
valmistaja.
Pernod Ricard Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingin Käpylässä. Tuotanto, logistiikka ja asiakaspalvelu toimivat Turussa.
Pernod Ricard on Euroopan suurin alkoholijakelija ja siten luotettava
kansainvälinen kumppani myös kaikille suomalaisille. Olemme
erikoistuneet pitkäjänteiseen merkinrakennustyöhön ja näin saat
kauttamme laadukkaat arvostetut maailman merkit.
1.2.2009 Pernod Ricard Finland ja V&S Finland yhdistetiin yhdeksi
yhtiöksi. Näin syntynyt Pernod Ricard Finland on maamme
alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija.
Pernod Ricard -konsernin vahvuus on sen laajassa, omassa
jakeluverkostossa sekä tuotevalikoimassa, joka kattaa useimmat
tuoteryhmät ja joissa tuotteemme ovat maailman suurimpia.
Ykkösenä olemme ryhmissä anisviinat, irlantilaiset viskit, deluxe- ja mallasviskit ja kakkosena ryhmissä ginit ja konjakit.
Myymme ja markkinoimme pääasiassa omistamiamme tuotteita. Tunnettuja
tuotteita yrityksemme mietojen alkoholijuomien ( alle 22%) valikoimassa
ovat mm. kansainvälinen kahvilikööri Kahlua, Malibu-liköörit,
suomalaiset Lapponia-liköörit, Sandeman-portviinit sekä klassinen
aperitiivijuoma Dubonnet.
Viinivalikoimamme perustuu sekä konsernin omistamiin että edustamiin
viineihin. Tällä hetkellä valikoimaamme kuuluu mm. sellaisia
menestysviinejä kuin Jacob's Creek, Gato Negro, Wyndham Estate, Elysée,
MUMM, Campo Viejo, Graffigna, Palacio de la Vega, Moselland ja
Gisselbrecht.
Väkevien alkoholijuomien valikoimaan kuuluvat mm. Absolut, Pernod,
Ricard, Chivas Regal, The Glenlivet, Jameson, Ballantine's, Four Roses,
Martell, Renault, Beefeater, Havana Club ja Minttu.
Perustavoitteemme:
Toimia pitkäjänteisesti luotettavana
alkoholijuomien jakelijana ja markkinoijana luoden lisäarvoa
kuluttajille laadukkailla, kansainvälisillä merkkituotteilla.
Yhteystiedot
E-mail: info@pernod-ricard-finland.com
Puh. 020-7212200
Fax 09-68593040
Käyntiosoite: Panuntie 4, 00610 Helsinki
| | Alkuperäinen Sazerac 
Sazerac’in aistikas maku on kuin sinfonia suussasi - kerros kerrokselta
lämpimiä makuja. Ruisviski tuo hohtavaa voimaa, hedelmäinen Peychayd’s
bitter balansoi sokerin tasapainoon, absinthe tuo aromaattisuutta jota
vielä sitruunankuorenpalasta puristettu aromaattinen öljy korostaa. Lue lisää | | Urban Mojito - kesän trendidrinkki FBSK:n lehdistötilaisuudessa 25.5. kesän trendidrinkiksi tuomaristo
valitsi Urban Mojiton. "Kaikki drinkit ovat hyviä, mutta tätä Urban
Mojitoa voisi tilata useammankin", totesi miljonääri Jussi - Ville
Loponen.
Hieno yhdistelmä peinteitä ja uusia drinkkitrendejä tekee Urban Mojitosta loistavan valinnan kun haluat piristystä kesäpäivään. Lue lisää | | 3/3 | |
 |
|