Kevätkokous 2005 Pöytäkirja
F.B.S.K. ry:n kevätkokoukselle Vanajanlinnassa Hämeenlinassa 15.5.2005.
Paikalla 47 yhdistyksen jäsentä, joista nimiluettelo on
virallisen pöytäkirjan liitteenä. Ennen kokouksen avausta Juhani
Karjalainen esitteli Vanajanlinnaa ja toivotti kokousväen
tervetulleeksi.
1. Kokouksen avaus.
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Harri Hannula avasi kokouksen
Harri Hannula kertoi vuosikokouksessa esillä olleista asioista. Sekä
Uusimaa Oy:n Avec-lehdessä olleesta kirjoituksesta jonka mukaan
Mattoni- kisan palkkio ”oli tarpeen yhdistyksen raha-asioiden
korjaamiseksi”. Hannula huomautti, että F.B.S.K. ry:n taloudellisessa
tilanteessa tai tileissä ei ole huomauttamista.
Osallistujat esittelivät itsensä
2. Kokouksen toteaminen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todettiin.
3. Valitaan kokoukselle sihteeri.
Valittiin kokouksen sihteeriksi yhdistyksen sihteeri Hannu Kovala.
4. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Mira Airaksela ja Hannu Luhtala.
Ääntenlaskijoina toimivat tarvittaessa Joni Soininen ja Katja Karvonen.
5. Päätetään, otetaanko kokouksen käsiteltäväksi muita asioita kuin
mitä esityslistalla on mainittu tai mitä johtokunta kokoukselle
esittää. Asiat käsitellään kohdassa 18.
Mika Tuuna on pyytänyt puheenvuoron.
Näytetään osallistujille FBSK 50v. video.
6. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa
7. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen.
Pöytäkirja luettiin kokouksessa. Lisättiin, että Eetu Halmesmäki toimii johtokunnan varajäsenenä. Hyväksyttiin pöytäkirja.
8. I.B.A. 2005 Helsinki.
Ari Savunen kertoi I.B.A. 2005 tapahtuman järjestelyistä. Tilanne on
kaikenkaikkiaan hyvä. Umberto Caselli ja I.B.A Board olivat keväällä
Suomessa tutustumassa tilanteeseen ja he olivat tyytyväisiä
järjestelyihin.
Tällä hetkellä sovitaan ohjelma-asioita.
Työvoimaa kuitenkin tarvitaan. Ilmoittautumisia ottaa vastaa Ari Savunen tai Teija Färm.
Kokouspaketteja voi ostaa myös netistä soitteesta www.fbsk.info/shop.
Päiväpaketit tulevat myyntiin heinäkuussa. Jäseniä suositellaan
maksamaan pakettinsa pankkiin, koska luottokunta perii jokaisesta
nettimaksusta provision.
9. Shaker.
Mikael Karttunen on pyytänyt tarjouksia Shakerin kustannussopimuksesta.
Lehti ei missään nimessä ole hiipumassa vaan se on erittäin tärkeä sekä
jäsenille, että kannattajille. Johtokunta ponnistelee asian vuoksi
kovasti.
10. FinnBar messut 2005.
FinnBar oli vuonna 2005 Paasitornissa 21.-22.3.2005. Hannu Kovala
kertoi tapahtumasta. Tuloa kertyi 4758,43 €. Tuottoa laski
talkooväen puute. Muuten tapahtuma oli onnistunut
Mikael Karttunen kommentoi työntekjöistä, että tapahtumien
järjestämistä helpottaisi kovasti jos jäsenet olisivat aktiivisia
ja ilmoittautuisivat itse mukaan.
Keskusteltiin asiasta.
11. Cocktailfestivaalit 2005.
Hannu Kovala kertoi aiheesta. Tapahtuma on viimevuoden tapaan Vanhall
ataiteiden yössä 25.8. Järjestelyt ovat käynnissä. Työntekijät voivat
ilmoittautua Mikael Karttuselle. Yhdistys maksaa luonnollisesti
aiheutuneet kulut.
12. I.B.A boardin ja kansainvälisten kannattajien kokous Helsingissä.
Harri Hannula kertoi tapahtumasta. Suomessa oli käymässä huhtikuun lopulla Caselli, Lodola, Yoshiko Sawai,
Olsson, Lee, Ancona, Candido sekä kannattajajäseniä ympäri maailmaa.
I.B.A. Board oli tyytyväinen järjestelyihin.
Kokouksessa keskusteltiin Las Vegasin talousongelmista. Kassasta on
jäänyt puuttumaan rahaa, joka on pyydetty
I.B.A.:lta. Muuten Yhdysvaltojen
yhdistys menee konkurssiin.
I.B.A. tutkii asiaa.
I.B.A.n jäsenmaksu nousee 500:lla 2500 euroon. Koskan kannattajat savat nyt käyttäää
I.B.A.:n logoa markkinoinnissaan.
Cachaca järjestää maailmanlaajuisen kilpailun tuotteilleen vuosina
2005-2006. Suomen osakilpailu järjestetään yhteistyössä Brasilian
suurlähetystön kanssa.
I.B.A. Board on päättänyt, että Singapore luo
I.B.A.:n uudet nettisivut.
13. Pohjoismaiden puheenjohtajien kokous ja Fancy Drink-kisa Stavangerissa.
Harri Hannula edusti Suomea tapahtumassa. Kilpailijana oli
aktiivitestin toinen Teemu Raasakka Oulusta. Kilpailujärjestelyt
olivat sekavat. Mm. kilpailijoille ei kerrottu
tuomareiden henkilöllisyyttä. Voittajaksi selviytyi Norja.
Kokouksessa päätettiin ehdottaa
I.B.A.:n puheenjohtajaksi Casellin jälkeen Bruno Hunkeleria Sveitsistä
14. I.B.A Training Centre.
Aktiivijäsentestin voittaja Heikki Närhi oli palkintomatkalla
Karlovy Varyssa. Hän kertoi matkastaan. Tahti oli tiukka ja yöunet
jäivät vähiin. Mutta koulutus oli antoisa. Paikalla Tsekki, Suomi,
Ruotsi, Norja, Sveitsi, Italia, Iso-Britania ja Kroatia. Kuvia ja
tarinaa löytyy osoitteesta www.fbsk.net.
15 Vaasan kesäpäivät.
Kesäpäivät pidetään 12.6. Vaasassa. Anu Alanko-Luopa kertoi tapahtumasta. www.fbsk.net löytyy kutsu ja yhteystiedot..
16. Koulutus- ja kilpailutoimikunnan asiat.
Kohta 16. käsiteltiin kohdan 10 jälkeen, koska Juha Heusalalla oli kiiren kilpailujärjestelyihin.
SM- karsintohin on saapunut 45 reseptiä. Mikä on hyvä määrä.
Juha kertoi päivän kilpailujärjestelyistä. Tulevassa karsinnassa valitaan 10 finalistia ja 5 tekniikkafinalistia.
17. Eri osastojen asiat.
Hannu Kovala kutsui kaikki FBSK Oulun 15v. kokoukseen ja juhlaan.
Sami Hänninen Ilmoitti Baarimikkokisan tuloksista: Mika Räisänen ja Pekka Lanne selvisivät voittoon.
Jari Sutinen Kertoi FBSK Kuopion kevätkokouksesta, joka pidetään
Ravintola Kummisedässä. 15.5 on pidetty ravintolaväen
salipandykisa. Elokuussa on Finlandia- Futis.
Teija kertoi FBSK Turun kevätkokouksesta 23.5, jolloin Altadis vie kaikki jäsenet uimaan ja saunomaan.
18. Muut asiat.
Mika tuuna kertoi kesällä 6.-7.7. pidettävistä Ölle Summer-
tapahtumasta. Altia sponsosoi tapahtumaa. Lisätietoja www.ollesummer.ee
Harri Hannula näytti kokousväelle 50v-juhlasta tehdyn videon.
19. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.15.
Pöytäkirjan vakuudeksi
Harri Hannula, puheenjohtaja - Hannu Kovala, sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.
Mira Airaksela, pöytäkirjantarkastaja - Hannu Luhtala, pöytäkirjantarkastaja
Takaisin
|