UUTISET
Mallaskosken panimo myytävänä

Pohjalaispanimon osake-enemmistö kaupan

Seinäjokelainen Mallaskosken panimo etsii uutta pääomistajaa. Nykyinen yhtiön suurin osakkeenomistaja ja yhtiön toimitusjohtaja Markus Lyyra katsoo, että yhtiö tarvitsee uusia resursseja kyetäkseen uusiutumaan markkinoiden edellyttämällä tavalla. Omistuksen vaihdoksella tähdätäänkin lisäresurssien saamiseen liiketoiminnan kehittämiseksi.

”Tarjolla on mahdollisesti Mallaskosken panimon osakekannasta jopa koko omistukseni eli n. 3/4 suuruinen enemmistöosuus, mutta tavoite on tehdä kaupat pienemmästä osuudesta”, kertoo panimonsa myyntiin laittanut toimitusjohtaja Lyyra.

”Mallaskoski on erittäin osaava ja moneen kykenevä pieni virvoitusjuomatehdas. Markkinat muuttuvat kuitenkin koko ajan ja pienenkin pitää pystyä kehittymään. Tuotteillemme on hyvää kysyntää niin koti- kuin ulkomailtakin, mutta nykyisellä logistiikallamme emme pysty riittävästi näihin haasteisiin vastaamaan. Monipakkaukset sekä pullon tuominen takaisin avaisivat ovet monien uusien asiakkaiden kylmiöihin”, kommentoi Markus Lyyra pienen virvoitusjuomatoimijan haasteita nykymarkkinoilla. ”Näitä asioita me nyt ensisijaisesti tavoittelemme.”

Mallaskosken panimo on valtakunnallisesti toimiva virvoitusjuomatehdas. Mallaskosken tuotemerkkejä ovat käsityönä valmistettavat lisäaineettomat Kuohu -täysmallasoluet, Twist Light –siiderit sekä aito pohjalainen Häjy lonkero. Energiajuoma Pure! Energy Drink on kymmenettä vuottaan toimivan yhtiön ensimmäinen alkoholiton tuote. Kaikki tuotteensa Mallaskoski valmistaa ja pakkaa omalla tölkityslinjallaan tehtaallaan Seinäjoella. Pääkaupunkiseudulla yhtiöllä on myyntikonttori. Yhtiön palveluksessa on kuusi henkilöä.

Lisätietoja:
Oy Mallaskoski Ab
Toimitusjohtaja Markus Lyyra
Puh. 0400 210 169
E-mail: info@mallaskoski.fi
www.mallaskoski.fi
www.twist.fi
www.pure-energiaa.fi

Takaisin

Ajankohtaista
» ABSOLUT Poromestari 2009- finalistit
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
» Campari Cup - myyntikilpailu
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, kuukausikokous
   23.11.2008

»FBSK Turku, kuukausikokous
   25.11.2008

»ABSOLUT POROMESTARI 2009 -drinkkikilpailu
   26.11.2008

»FBSK Oulu, syyskokous
   01.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei