UUTISET
Nuevon tomaattifestivaalit

NUEVON TOMAATTIFESTIVAALEILLA LENTÄVÄT ARVAUKSET

Ravintola Nuevossa juhlitaan espanjankävijöille tuttua tomaattifestivaalia elokuun lopulla. Festivaaleilla tuodaan Sofiankadulle aitoa espanjalaista tunnelmaa. Tapahtumassa makuhermoja hellivät modernit espanjalaiset Viñas del Veron viinit.

La Tomatina eli tomaattisota on Espanjan Valenciassa Buñolin kaupungissa järjestettävä jokavuotinen festivaali, jolla on pitkät perinteet. Tapahtuma järjestetään aina elokuun viimeisenä keskiviikkona. Kertomuksen mukaan festivaaleja on järjestetty vuodesta 1945, mutta niiden alkujuurista on monta tarinaa; riitelevistä torikauppiaista Francon vastaiseen mielenosoitukseen.

Tomaattisotaa varten kaupunkiin tuodaan rekkalasteittain pehmeitä tomaatteja, joilla ihmiset heittelevät toisiaan. Tämän jälkeen kaupunkilaiset siivoavat paikat yhteisvoimin.

Ravintola Nuevossa pääsee osallistumaan tomaattisotaan hieman hillitymmin keskiviikkona 27. elokuuta. Nuevon tomaattifestivaaleilla ei heitellä tomaateilla, mutta villeillä arvauksilla kylläkin. Ravintolassa voi osallistua tomaattikisaan arvaamalla, kuinka monta tomaattia mahtuu paikalla olevaan astiaan. Lähimmäksi arvannut palkitaan kahden hengen illallisella. Festivaaleilla pääsee nauttimaan myös näyttävistä flamencoesityksistä rytmikkään musiikin kera.

Makunystyröitä hellii kolmen ruokalajin Menú La Tomatina, jonka jokaisessa ruokalajissa on luonnollisesti mukana tomaattia. Espanjan Somontanosta tulevat raikkaat Viñas del Veron viinit täydentävät herkullisen kokonaisuuden. Menu on tarjolla syyskuun ajan ja juhlistaa samalla kuudetta Mikä Viini! -viinitapahtumaa.

Mikä Viini! järjestetään Ravintola Sipulissa 10. - 11.9. Tapahtumassa on maistettavana Viñas del Veron viinien lisäksi noin 200 muuta laadukasta viiniä ympäri maailman. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Lisätiedot:
Nuevo, ravintolapäällikkö Outi Siivonen, p. (09) 6128 5900
Wennerco, markkinointikoordinaattori Anne Riski p. (09) 13304
www.royalravintolat.com www.wennerco.fi

Menú La Tomatina

Salmón crudo salado
Karamellisoituja kirsikkatomaatteja ja sitruunagraavattua lohta
Caramelized cherry tomatoes and lemon marinated salmon

Pollo con risotto de tomate
Grillattua maissikanaa, keltaista tomaattirisottoa ja tomaattivesikastiketta
Grilled corn chicken with tomato risotto and tomato sauce

Queso de cabra con sorbete de tomate
Paahdettua vuohenjuustoa, myslikeksi ja tomaattisorbet
Roasted goat cheese with muesli biscuit and tomato sorbet

44,-

Se sirve el menú con el pan de tomate.
Menu tarjoillaan espanjalaisen tomaattileivän kera.
The menu will be served with spanish tomato bread

Viñas del Veron viinit
Viñas del Vero Chardonnay Macabeo
&
Viñas del Vero Syrah Garnacha

8,10 e lasi (16 cl) - 38 e plo


Takaisin

Ajankohtaista
» ABSOLUT Poromestari 2009- finalistit
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
» Campari Cup - myyntikilpailu
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, kuukausikokous
   23.11.2008

»FBSK Turku, kuukausikokous
   25.11.2008

»ABSOLUT POROMESTARI 2009 -drinkkikilpailu
   26.11.2008

»FBSK Oulu, syyskokous
   01.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei