UUTISET
Eat&Joy Maatilatorille Hyvä Olutkauppias -tunnus

Suomen Olutseura on myöntänyt Helsingin Lasipalatsissa toimivalle Eat&Joy Maatilatorille Hyvä Olutkauppias -tunnuksen.

Perustelujen mukaan Maatilatori on nostanut kotimaiset pienpanimo-oluet esimerkillisellä tavalla osaksi myymälän kokonaisuutta. Oluet ovat esillä yhdessä puhtaiden ja laadukkaiden kotimaisten ruokatuotteiden kanssa.

Eat&Joy Maatilatorin toiminnan perusta on kestävässä kuluttamisessa, Pohjolan ominaismauissa sekä puhtaissa ja laadukkaissa raaka-aineissa. Siihen sopivat erinomaisesti käsityönä valmistettavat kotimaiset pienpanimo-oluet.

- Suomen Olutseura juhli koko vuoden 2009 toimintansa 20-vuotista taivalta. Juhlien teemana oli kotimaiset pienpanimo-oluet. Eat&Joy Maatilatori on tuonut toimintansa aloittamisesta lähtien näyttävästi esille pienten käsityöpanimoiden tuotteita. Myymälän palkitseminen päätti juhlavuotemme arvoisellaan tavalla, kertoo Suomen Olutseuran puheenjohtaja Eve Vaittinen.

Kotimaisten pienpanimo-oluiden valmistuksessa käytetään pääasiassa suomalaisia raaka-aineiden. Niiden maut sopivat yhteen perinteisten ruokien ja elintarvikkeiden kanssa. Olut on luonnollinen osa maukasta ja terveellistä ateriakokonaisuutta niin arjessa kuin juhlassakin. Tämä myös näkyy viime kesänä Lasipalatsissa avatun Eat&Joy Maatilatorin hengessä ja valikoimassa.

- Jo heti ensimmäisenä kesänä olut muodosti jopa 10 prosenttia kokonaismyynnistämme. Olutvalikoimamme elää sesonkien ja panimoiden tarjonnan mukaan. Nyt talvikaudella olemme satsanneet erityisesti jouluisten ja talvioluiden valikoimiin, perustelee Maatilatorin taustalla olevan Uni One Oy:n toimitusjohtaja Jari Etelälahti.  

Maatilatorin työntekijät perehtyvät myyntituotteisiin mahdollisimman hyvin. He myös jakavat tietoaan mieluusti myös asiakkailleen. Maatilatorilla järjestetään erilaisia teematapahtumia, joissa yhteistyökumppanit ja asiakkaat kohtaavat.

- Emme varastoi suuria eriä oluita myymäläämme, joten suuren kysynnän vuoksi joudumme silloin tällöin myymään ”ei oota”. Tosin silloin aina hyllystä löytyy joku toinen olut tilalle, Etelälahti sanoo.

Eat&Joy Maatilatorin makuneuvonantajana toimii lähiruoan pioneeri, keittiömestari Markus Maulavirta. Olut ja ruoka -tietoa jakavat myös Uni One Oy:n kustantaman Olutkulttuuri.fi -sivuston tuottaja Heikki Kähkönen sekä Maatilatorille kutsuttavat olut- ja panimovieraat.

Eat&Joy Maatilatori, Lasipalatsi, Mannerheimintie 22–24, 00100 Helsinki, p. 045 250 5333
www.viisitahtea.fi/eat-and-joy

Lisätietoja antavat:

Eve Vaittinen, Suomen Olutseura, Suomen Olutseura ry, p. 0400 648 080, olut@suomenolutseura.fi
Jari Etelälahti, Eat&Joy Maatilatori, p. 0400 500 940, jari.etelalahti@unione.cc
Maria Hagman, Eat&Joy Maatilatori, p. 045 250 5333, maria@unione.cc

Takaisin

Ajankohtaista
» Aktiijäsentestin 2010 tulokset
» Ammattilaiset laivalla -messuristeily 2010
» Suorita BAARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Helsingissä 6.4.2010 – 31.3.2011.
» IBA 2010 (59th I.B.A.) meeting
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»St. Patrick's Day Bileet
   13.03.2010

ȁboOpen 2010
   14.03.2010

»FBSK:n vuosikokous
   15.03.2010

»FBSK:n vuosijuhla
   15.03.2010

»Vuoden 2010 Barista -kisa
   18.03.2010