UUTISET
Servaali laajenee sisustamiseen

ALKOHOLIMAAHANTUOJA SERVAALIN LAITEPALVELUN LIIKETOIMINTA LAAJENEE SYYSKUUN ALUSTA LÄHTIEN

Uusi Resta Servaali tarjoaa HoReCa-asiakkaille laite- ja huoltopalvelujen lisäksi kaluste-, sisustus- ja arkkitehtipalvelut.

Premium-alkoholien maahantuojayhtiö Servaali Oy on allekirjoittanut kauppakirjan, jonka mukaan Resta Club Sisustus -nimisen yrityksen liiketoiminta siirtyy Servaali Oy:lle 1.9.2008 alkaen. Resta Club Sisustus tulee yhdistymään Servaalin nykyisen laitepalvelun, SBS:n kanssa. Resta Club Sisustus on kalustanut muun muassa lukuisia Tallink Silja Oy:n eri kohteita.

Uusi kokonaisuus lanseerataan markkinoille nimellä Resta Servaali. Yksikkö tarjoaa HoReCa-asiakkaille ammattitaitoista palvelua laite- ja huoltoasioissa, mutta myös kaikki kaluste-, sisustus- ja arkkitehtipalvelut hoituvat Resta Servaalin kautta.

"Tällä liiketoimintakaupalla on tarkoitus entisestään vahvistaa yhteistyön laajuutta ja kumppanuuksiamme etenkin HoReCa-sektorilla. Jatkossa Servaali pystyy kustannustehokkaasti tarjoamaan asiakkailleen premium-juomien lisäksi täyden palvelun
suuressa osassa ravintolasisustuksiin ja -laitteisiin liittyvissä asioissa, unohtamatta Jussi Niemisen kautta jo lähes 15 vuoden ajan tutuksi tullutta laadukasta laitehuoltoamme. Aiomme ansaita paikkamme näillä markkinoilla kovan työnteon ja asiakaslähtöisen
ajattelun avulla", kertoo Servaalin toimitusjohtaja Teemu Lehto.

Uuden Resta Servaalin ensimmäisen vuoden liikevaihtotavoite on 1,5 miljoonaa euroa, ja yksikön palveluksessa on 8 henkilöä. Yksikön johdossa tullaan näkemään SBS:n nykyinen laitepalvelupäällikkö Jussi Nieminen. Resta Club Sisustuksen entinen omistaja Jukka Nieminen on mukana siirtymävaiheen yli aina vuoden vaihteeseen asti. Kaupan yhteydessä Resta Club Sisustuksen nykyinen henkilökunta Seppo Lehto ja Marjut Haapaniemi siirtyvät Servaali Oy:n palvelukseen. Samalla päivämäärällä nimitetään Kalle Koponen huoltokoordinaattoriksi.

www.restaclub.com  |  www.servaali.fi

Lisätiedot:
Teemu Lehto
Toimitusjohtaja
Servaali Oy
teemu.lehto@servaali.fi  |  0400 851 546

Jukka Nieminen
Toimitusjohtaja
Resta Club Sisustus Oy
jukka.nieminen@restaclub.com  |  040 567 6986

Servaali Oy on suomalaisomisteinen yhtiö, joka kuuluu Suomen ja Baltian markkinoiden suurimpiin alkoholialan maahantuojiin. Servaalin tuotesalkku kattaa kaikki alkoholijuomat, ja se on vahva markkinajohtaja kansainvälisissä miedoissa alkoholeissa. Tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita oluita, siidereitä, viinejä sekä mietoja ja vahvoja alkoholituotteita. Yhtiön myyntiä ja markkinointia on Suomessa hoitamassa 35 ja Baltiassa 10 henkeä. Yrityksen verottoman liikevaihdon vuonna 2008 odotetaan ylittävän 20 miljoonaa euroa ja myynnin 15 miljoonaa litraa.

Takaisin

Ajankohtaista
» ABSOLUT Poromestari 2009- finalistit
» Baarimestarin erikoisammattitutkinto keväällä 2009
» Öppna Åländska Mästerskapen 2008
» Campari Cup - myyntikilpailu
» FBSK:n jäseneksi
 
Tapahtumat
»FBSK Helsinki, kuukausikokous
   23.11.2008

»FBSK Turku, kuukausikokous
   25.11.2008

»ABSOLUT POROMESTARI 2009 -drinkkikilpailu
   26.11.2008

»FBSK Oulu, syyskokous
   01.12.2008

»FBSK:n pikkujoulu Turussa
   14.12.2008

Pikagallup
Vastasiko FinnBar -tapahtuma odotuksiasi?

Kyllä
Osittain
Ei